Halki ilman kuolon kellot hiljaa kumajaa,
kun tuonen viikate tuo julma niittää saalistaan.
Nyt murhe raskas sydämiä kaivelee
ja polkuja tuonen viitoittaa se kyynelin.
Älä itke äiti kadonnutta lastasi,
vaikka sulta riistetty on ainoo turvasi.
Niin huoles heitä, toivees heitä kaikki unholaan
ja oota kunnes iäisyydes' tavataan.
Hyvästi aatetoverit, te harhailette viel',
haaveillen tietä kuljette ehk' aamun koittoon siell'.
Ei tiedä, konsa hetki lyö, ja silloin koittaa yö.
On unikuva elämäin ja raukee työ.
(Hyvästi isä, äitikin ja veljet siskoni.
En enää teitä nähdä saa, vaik' kuinka toivoisin.
Aatteeni eestä kalleimpani annan ilolla.
Sen eestä sydänverenikin vuodatan.)
(Hyvästi jätän kuollessani sinut, armaani.
Sä olit mulle eläissäni ainoo onneni.
Sä kylvit rintaan autioon kukan keväisen,
mi muistona on matkallani viimeinen.)
On kumpu metsän siimeksessä, jossa lepäjän,
ja hongat siellä virittävät mulle virsiään.
Ei kelloin ääni häiritse mun ikiuntani.
Ei pappein siunausta kaipaa tomuni.
Kun kevät jälleen herättää taas kukat kummullein,
niin linnut virttä lohdutuksen mulle laulelee.
Tää alttari on kärsineen ja hauta uupuneen,
jonk' kyynelhelmin kukat puhkee ilmoillen.
Jos tiedon saat sä armaani mun kuolemastani
ja tiedät missä sijaitsee mun lepopaikkani,
niin ruusu veripunainen haudallein istuta.
Se kasvaa siinä aatteheni muistona.
kun tuonen viikate tuo julma niittää saalistaan.
Nyt murhe raskas sydämiä kaivelee
ja polkuja tuonen viitoittaa se kyynelin.
Älä itke äiti kadonnutta lastasi,
vaikka sulta riistetty on ainoo turvasi.
Niin huoles heitä, toivees heitä kaikki unholaan
ja oota kunnes iäisyydes' tavataan.
Hyvästi aatetoverit, te harhailette viel',
haaveillen tietä kuljette ehk' aamun koittoon siell'.
Ei tiedä, konsa hetki lyö, ja silloin koittaa yö.
On unikuva elämäin ja raukee työ.
(Hyvästi isä, äitikin ja veljet siskoni.
En enää teitä nähdä saa, vaik' kuinka toivoisin.
Aatteeni eestä kalleimpani annan ilolla.
Sen eestä sydänverenikin vuodatan.)
(Hyvästi jätän kuollessani sinut, armaani.
Sä olit mulle eläissäni ainoo onneni.
Sä kylvit rintaan autioon kukan keväisen,
mi muistona on matkallani viimeinen.)
On kumpu metsän siimeksessä, jossa lepäjän,
ja hongat siellä virittävät mulle virsiään.
Ei kelloin ääni häiritse mun ikiuntani.
Ei pappein siunausta kaipaa tomuni.
Kun kevät jälleen herättää taas kukat kummullein,
niin linnut virttä lohdutuksen mulle laulelee.
Tää alttari on kärsineen ja hauta uupuneen,
jonk' kyynelhelmin kukat puhkee ilmoillen.
Jos tiedon saat sä armaani mun kuolemastani
ja tiedät missä sijaitsee mun lepopaikkani,
niin ruusu veripunainen haudallein istuta.
Se kasvaa siinä aatteheni muistona.
×
![]()
