Il ragazzo della via Gluck
Adriano Celentano| Traduzione finlandese / Finnish translation / Traduction finnoise... | |
| LA MAISON OÙ J'AI GRANDI Quand je me tourne vers mes souvenirs, je revois la maison où j'ai grandi. Il me revient des tas de choses: je vois des roses dans un jardin. Là où vivaient des arbres, maintenant la ville est là, et la maison, les fleurs que j'aimais tant, n'existent plus. Ils savaient rire, tous mes amis, ils savaient si bien partager mes jeux, mais tout doit finir pourtant dans la vie, et j'ai dû partir, les larmes aux yeux. Mes amis me demandaient: "Pourquoi pleurer?" et "Couvrir le monde vaut mieux que rester. Tu trouveras toutes les choses qu'ici on ne voit pas, toute une ville qui s'endort la nuit dans la lumière." Quand j'ai quitté ce coin de mon enfance, je savais déjà que j'y laissais mon c ur. Tous mes amis, oui, enviaient ma chance, mais moi, je pense encore à leur bonheur., à l'insouciance qui les faisait rire, et il me semble que je m'entends leur dire: "Je reviendrai un jour, un beau matin parmi vos rires, oui, je prendrai un jour le premier train du souvenir." La temps a passé et me revoilà cherchant en vain la maison que j'aimais. Où sont les pierres et où sont les roses, toutes les choses auxquelles je tenais? D'elles et de mes amis plus une trace, d'autres gens, d'autres maisons ont volé leurs places. Là où vivaient des arbres, maintenant la ville est là, et la maison, où est-elle, la maison où j'ai grandi? Je ne sais pas où est ma maison, la maison où j'ai grandi. Où est ma maison? Qui sait où est ma maison? Ma maison, où est ma maison? Qui sait où est ma maison? ... | ASFALTTIA JA SEMENTTIÄ Kylä tuo pieni, siellä mä sain elämäntieni jo aloittaa vain. Lapsuuden mailla mä liljoja poimin huolia vailla, kun niityillä leikin. Sen kaiken muistan kulkiessain näin vain eteenpäin. Voin nähdä edessäni aivan kaiken mä sen entisen. Hiukan kun vartuin, niin lähdin mä pois, ehkäpä kaupunki parempi ois. Niinpä siis niityt, niin myöskin kummut asfalttiin vaihdoin, siis olin tullut maailmaan toiseen, maailmaan mustaan. Rahalla saada vain lohdun voi tuskaan Niin aivan yksin vuokrahuoneessain istua sain. Ja vanki asfaltin ja sementin olin mä vain. Ja jokainen aamu sai kaihoisaks mielen, aatokset kulki mua niityille vieden. Kylmää on kaupungin lyhtyjen loisto, kirkkaampi mulle on liljojen muisto. Vihreän ruohon vaihdoin asfalttiin mustaan, paikkaani löydänkö täältä mä koskaan. Niin aivan yksin tunsin huoneessain ikävän vain. Ja ikkunastain näin asfaltin ja sementin. Ja vuosia vieri, mä vihdoin sen tiesin kotiin mä tahdoin, matkaan siis riensin. Niittyjä etsin, en löytänytkään, asfaltin mustan vain täälläkin nään. Liljat ja niityt ovat asfaltin alla, moottoritietä uutta on kaikkialla. Nyt saatan nähdä kaiken entisen vain haaveissain. On mennyt pois se, mitä tarvitsen maailmastain. Missä on niityt? Ne sementti vei. Missä on liljat? Ei niitä näy, ei. Asfaltin alla on, on menneisyytein. Asfaltin alle jäi rakkautein. Missä on niityt? Ne sementti vei. Missä on liljat? Ei niitä näy, ei. Asfaltin alla on menneisyytein. Asfaltin alle jäi rakkautein. |
