Finnische Landschaft (Frühling 1942)‎

Bertolt Brecht

Originale	Versione finlandese di Arvo Turtiainen
FINNISCHE LANDSCHAFT (FRÜHLING 1942)	SUOMALAINEN MAISEMA
Fischreiche Wässer! Schönbäumige Wälder!	Kalaisat vedet! Metsien kauniit puut! Koivun ja marjojen tuoksu! Illassa soivien tuulten lempeän lauha juoksu, niin kuin henkisi maitotonkkien suut valkean kartanon tiellä avoinna kärryissään! Tuoksujen, sävelten, kuvien leikki toisiinsa yhtyy, vanhaan työhönsä: toivoon, maanpakolainen jälleen ryhtyy, istuen leppien juurella mietteissään.
Birken und Beerenduft! Vieltöniger Wind, durchschaukelnd eine Luft So mild, als stünden jene eisernen Milchbehälter, Die dort vom weißen Gute rollen, offen!	(Er achtet gut der schöngehäuften Ähre Und starker Kreatur, die sich zum Wasser neigt Doch derer auch, die Korn und Milch nicht nährt. Er fragt die Fähre, die mit Stämmen fährt: Ist dies das Holz, ohn' das kein Holzbein wäre? Und sieht ein Volk, das in zwei Sprachen schweigt.)
Geruch und Ton und Bild und Sinn verschwimmt. Der Flüchtling sitzt im Erlengrund und nimmt Sein schwieriges Handwerk wieder auf: das Hoffen.	Viljan huomaa hän huojuvan tähkäpäällä, uljaan karjan näkee rannalla niityllään, kaiken myös mikä viljatta, maidotta hengissä pysyy; tukkilautalta virralla lipuvalta hän kysyy: sinunko vuoksesi puu, puujalat niin monella täällä? Vaikenee kansa kahdella kielellään.