Gracias a la vida

Violeta Parra

Originale

FINLANDESE / FINNISH / FINLANDÉS [1] - Pentti Saaritsa / Arja ...

GRACIAS A LA VIDA Gracias a la vida, que me ha dado tanto Me dió dos luceros, que cuando los abro Perfecto distingo, lo negro del blanco Y en el alto cielo, su fondo estrellado Y en las multitudes, el hombre que yo amo Gracias a la vida, que me ha dado tanto Me ha dado el oído, que en todo su ancho Graba noche y día, grillos y canarios Martillos, turbinas, ladridos, chubascos Y la voz tan tierna, de mi bien amado Gracias a la vida, que me ha dado tanto Me ha dado el sonido, y el abecedario Con el las palabras, que pienso y declaro Madre, amigo, hermano y luz alumbrando La ruta del alma del que estoy amando Gracias a la vida, que me ha dado tanto Me ha dado la marcha de mis pies cansados Con ellos anduve ciudades y charcos Playas y desiertos, montañas y llanos Y la casa tuya, tu calle y tu patio Gracias a la vida, que me ha dado tanto Me dió el corazón, que agita su marco Cuando miro el fruto del cerebro humano Cuando miro el bueno tan lejos del malo Cuando miro el fondo de tus ojos claros Gracias a la vida, que me ha dado tanto Me ha dado la risa y me ha dado el llanto Así yo distingo dicha de quebranto Los dos materiales que forman mi canto Y el canto de ustedes, que es el mismo canto Y el canto de todos, que es mi propio canto Gracias a la vida, que me ha dado tanto.

MITEN VOIN KYLLIN KIITTÄÄ Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan; sain kaksi silmää ja kun ne vain avaan erotan tarkkaan valosta varjon, yön, avaruuden ja tähtisen taivaan. Ja ihmispaljoudesta hahmon rakkaan. Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan, kun herkin korvin öin, päivin kuulen sirinät kaskaan ja kanarialinnun. Vasaran kalkkeen, sadekuuron, koiran haukun ja oman rakkaimpani äänen hellän. Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan, kun sain oman äänen ja sain kielen aarteen. Kun sain selvän järjen ja sanojen voiman, äidin, ystävän, veljen, sain valon hohteen sen joka rakkaimpani teitä ohjaa. Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan, kun uupunein jaloin sain taivalta taittaa. Rapakot tarvoin ja kaupungit kiersin, rannikot, vuoret, karun autiomaan helteet ja sinun pihallesi viimein päädyin. Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan, sydämen sainhan, pakahtuvan, täyden. Kun aivojen voiman näen hedelmää luovan ja kun pahuus haihtuu, kun hyvyys sen voittaa. Kun näen silmiesi loiston kirkkaan. Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan, sain siltä itkun ja sain siltä naurun. Onnen ja tuskan eron niin huomaan ja niistä pystyn oman lauluni luomaan, sen jota kaikki luovat kaikkialla. Laulun, jota luodaan kaikkialla.